perjantai 7. kesäkuuta 2013

Soulbirds tunika

 Vihdoinkin katkeaa pitkä blogihiljaisuus! Ei vaan ole innostanut blogata mitään, tekeleitä kyllä olisi... Ehkä tämä taas tästä lähtee.


Ikasyrin Soulbirds kangas on ollut hyllyssä jo hyvän aikaa. Se on aivan ihanan tuntuista, niin pehmeää että sanoisin jopa olevan samettimainen pinta. Ja se on myös mukavan napakkaa, ei mitään lirua. En ole uskaltanut tehdä siitä mitään, kun pelkäsin pilaavani hienon kankaan.



Lopulta päätin kuitenkin tehdä siitä yksinkertaisen tunikan, sillä mielestäni tuollaista kuviota ei kannata lähteä rikkomaan erilaisilla leikkaussaumoilla. Mallina on ollut Me&i:n tunika, mutta kaava on kuitenkin oma. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös joustokanttinauhaa pääntiellä ja kädenteillä, kun sattui olemaan juuri sopivaa sävyä. Ihan vaan suoralla ompeleella kiinnitin sen ja hyvin tuntuu toimivan.




Luulenpa että tästä tulee yksi lempivaatteistani...

Kangas: Ikasyr
Kaava: Oma