sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Savaway

Osallistuin Facebookin ompeluryhmämme ompeluhaasteeseen, savawayhin. Se järjestetään melkein joka perjantai ja ideana on se, että kaikki ompelevat haasteen mukaan klo 21-23 välisenä aikana. Kaavat saa tehdä etukäteen, mutta leikkaaminen ja ompelu suoritetaan vasta klo 21 alkaen.

Tällä kertaa jokainen sai sähköpostiin naamarin, jonka kaveriksi piti ommella jotain. Aika vapaat kädet siis. Itse sain tuollaisen paidan kanssa kuvassa olevan naamarin ja mielestäni siinä on selvästi vanha, vähän höperö mies, jolla on kissoja nurkat täynnä. Paidan tein kuitenkin itselleni, mutta pitihän siihen kissoja laittaa.






Kissat on applikoitu ja siinähän sitten meni aikataulu pilalle... En siis saanut paitaa ajoissa valmiiksi. Seuraavana päivänä kuitenkin tein sen kuntoon.


Niskaan myöskin applikoin sydämen.


Ja vielä illan hämärässä otettu sovituskuva.





Kangas: joustocollege (en muista mistä ostettu)
Kaava: Make It Work Linnel Handmade

Epäonnen huppari

Aloin ompelemaan esikoiselle hupparia Ottobren brum brum-kaavalla jo aika kauan sitten. Pässi kun olen, niin en tarkistanut mittoja ja niinhän siinä kävi, että kaavassa olikin tosi lyhyet hihat... huppari lensi ufolaatikkoon ja minulla meni hermo. Huppari on kokoa 116 ja esikoinen on jo 126cm pitkä eli se kertoo, kuinka kauan huppari laatikossa lojui.

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja korjasin hupparin ompelemalla pari raitaa hihoihin. Jospa nyt edes kuopus saisi sen sitten käyttöön. Tosin esikoinenkin vetäisi sen ylleen ja sanoi että haluaa pitää sitä. Hänelle ne pidennetytkin hihat ovat jo lyhyet...







Toinen vähän paremmin onnistunut ompelus on nämä traktoripaidat pojille. Ihastuin tuohon kankaaseen, kun molemmat pojat on ihan hulluina traktoreihin. Eipä ihan putkeen mennyt kyllä nämäkään, sillä vaikka kuinka olin katsovinani, niin onnistuin saamaan toisen paidan pääntien resorin etupuolelle :D Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun näin käy...