tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ninjago

Saumanvara-ryhmässä oli kiva ompeluhaaste eli salainen ystävä. Siinä piti ommella jollekin jotain ja vastaavasti itselle tuli salainen paketti. Itse ompelin omalle salaiselle ystävälleni Ninjago-paidan ja tietenkin oma poika halusi sellaisen myös.

 Samalla tuli testattua uutta ompelukonetta. Vähän on vielä säädöissä opettelemista, mutta kelvannee.


Kaava on Ottobren Brave Fireman ja kankaat Hannan kankaalta.

Vaatteita lahjaksi

Nämä vaatteet on menneet kaikki samaan perheeseen. Tosin osa jo kauan sitten. En vain ole saanut aikaiseksi laittaa niitä tänne (lue: kaivaa läppäriä rojukasan alta).

 Jalkapallo on applikoitu paitaan, taisi olla viimeisiä ompeluksia, joita tein ennen kuin ompelukoneeni hajosi. Kaavasta ei enää muistikuvaa, mutta raitakangas on Royal-tuotteelta.


Housut on peruscollegehousut ja niissä on pienet taskut. Kangas ostettu kangashamstereista.

Sitten saman perheen tytölle synttärilahja.


Mail express-tunika Ottobrestä. Kangas yllätyspaketista, muistaakseni Royal-tuotteelta sekin. Saaja vaikutti tyytyväiseltä eli lienee onnistunut ompelus.

Kekkonen, kekkonen, kekkonen

Ihanaa, kun kankaalla on tarina. Ja tämän kankaan tarina on se, että kuosi on alunperin piirretty puoliksi vitsinä, mutta niin vain sekin tuotantoon saatiin, kun löytyi tarpeeksi monta "hullua" ompeluhenkistä ihmistä. Ja vielä tätä taitaa saada ostettuakin Käpyseltä.



Oma toppini on ihan perushihaton, kaava kopioitu jostain kaupan topista.






Poikien t-paidat on Ottobren Brave fireman-kaavalla tehty. Isompaa paitaa piti vähän väritelläkin...

Tämä on niin hauska kangas, että onneksi sitä on vielä jäljellä ja oranssilla kuviolla myös...

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Nam!

Näitä pussukoita on kaikki tehneet jo iät ja ajat, mutta itse sain vasta nyt aikaiseksi ostaa kristallimuovia, joten siksi projekti on vähän viivästynyt...

Olisi varmaan ollut fiksumpaa tehdä ensimmäinen kokeilu vähän isompana ja jostain muusta kuin raidallisista papereista. Kohdistaminen oli ärsyttävää. Etenkin kun yksi alle 2-vuotias yritti parhaansa mukaan tunkea sormensa silitysrautaan.

No, tämmöinen tästä kuitenkin tuli, kelpaa itselle vaikka meikkipussukaksi. Ensi kerralla sitten parempi.